Viikonlopun otteluista saldona voitto ja tappio

Simo Kiri – Oulun Lippo 1–2 (3–6, 2–1, 2–3)

Ottelun tilastot

Lippo tiivisti ulkopeliään ja hallitsi ottelua paikallisvastustaja Kirin vieraana perjantaina 31.5. pelatussa ottelussa. Kotiutuslyönteihin edennyt ottelu sisälsi sopivasti kiihkeitä tilanteita ja tukun erinomaisia suorituksia.

Kauden ensimmäinen paikalliskamppailu pelattiin vähälumisissa olosuhteissa. Simojoen tuulisilla rannoilla oli vielä viimeisiä lumivalleja merkkinä hiljattain väistyneestä talvesta. Lämmin sää ja tunnelma helli kuitenkin paikalle saapunutta runsaslukuista yleisöä, sillä ottelu pelattiin alkukaudelle tyypillisesti lähes hellelukemissa.

Ottelun alku oli Lipon. Simon jäätyä aloittavallaan juoksuitta, aloitti vierailija juoksujen teon Sami-Jukka Korvolan kakkossauman puhkaisulla ja Topi Korhosen ottamattomalla kakkosjatkepystärillä. Lipon tiivistynyt ulkopeli piti kotijoukkueen nollilla myös toisessa vuorossa, josta harmistuneena simolaiset lahjoittivat 0–3 johtojuoksun kotipesästä kauaksi karanneella harhaheitolle. Kun Topi Korhonen suuntasi vielä sopivan lyönnin kolmosluukkuun, ennätti Ari Lankinen tilanteeksi jo 0–4 kahden pelatun vuoroparin jälkeen.

Laittomien pienten kanssa ottelussa tuskaillut Simo sai juoksutilinsä auki kolmannen aloittavalla Valtteri Virtasen toimesta. Lippo vastasi kuitenkin tasoittavallaan kahdella juoksulla, ottamattoman harhaheiton ja Jan Hankalan kakkosluukkupuhkaisun myötä. Simo kiri neljännessä vuorossa kahden juoksun verran, kun harhaheitto ja Tommi Piiraisen kova lyönti keskisaumaan kaunistelivat lukemia tulostaululla. Ensimmäinen jakso Lipolle kauden vahvimman esityksen jälkeen 3–6.

Toisella jaksolla myös Simon ulkopeli tarkentui ja jakso pysyi vähäjuoksuisena molempien tehdessä paloja lähinnä välipesille. Kolmannen aloittavalla Lipon Jussi Partanen onnistui kotiuttamaan Korvolan kolmosluukkuvedollaan. Simon tasoitus tuli tasoittavalla, kun vahvaa ykköspesiksen debyyttikauttaan pelaava Aatu Vuorinen sai tuoda tasoituksen vapaataipaleen turvin. Lipon tilanteenteon hyydyttyä pääsi Simo neljännen tasoittavalla yrittämään jaksovoittoa tilanteesta 1–1. Simo onnistuikin juoksunteossa 0–2 -tilanteessa polttajan räpylästä joentörmälle sirvahtaneen läpilyönnin turvin.

Kotiutuslyöntikilpailun Lippo pääsi aloittamaan sisältä ja onnistuikin heti toisessa parissa Sami-Jukka Korvolan upealla kakkosjatkelyönnillä. Neljännessä parissa erinomaisen ottelun pelannut Topi Korhonen onnistui lyömään metrisestä väärästä pystärin väliin. Viimeisessä parissa Veeti Venäläinen kotiutti etenijän jo hieman vihaisempaan sävyyn ”jutelleella” kumurallaan. Lippo onnistui torjumaan Simon kaksi ensimmäistä kotiutusyritystä. Kolmantena lyönyt Piirainen kavensi vahvalla vaakamailalyönnillään ja heti perään Virtanen onnistui vastaavasti kakkossauman puhkaisseella vedollaan. Kun viimeisenä lyöneen Juuso Nousiaisen kovasta yrityksestä huolimatta lisäjuoksuja ei enää nähty, päättyi kotiutuslyöntikilpailu Lipolle juoksuin 2–3.

Topi Korhonen palkittiin Lipon parhaana pelaajan vierasottelussa Simossa.

Oulun Lippo – Ylivieskan Kuula 1–2 (5–4, 1–5, 2–6)
Ottelun tilastot

497 katsojaa oli saapunut uuden nimen saaneelle stadionille sunnuntaina, kun Lippo sai kotiavauksessaan vastaansa Ylivieskan Kuulan. Lippo ei onnistunut avausjakson upean nousun jälkeen karkaamaan ylivieskalaisilta toisella jaksolla, vaan vierailijat voittivat ottelun läpilyöntien siivittämänä.

Kotijoukkue aloitti ensimmäisen jakson ulkovuorosta Kuulan kapteeni Tuomo Raution voitettua hutunkeiton. Lippo asettui ulkovuoroonsa päättäväisesti ja tylsytti vieraiden ratkaisut määrätietoisesti. Sama määrätietoisuus puuttui kuitenkin jakson alussa joukkueen sisäpelistä. Kolmostilanteita joukkue rakenteli varmaotteisesti pääosin laadukkailla näpäyksillä. Sen sijaan kotiutuksista sama tehokkuus jäi uupumaan, vapaiden lyöntien noustua useimmiten taivaisiin.

Vierasjoukkue Kuula oli joukkueista ensimmäinen, joka sai kuparisen rikki. Kentän kokeneimman ykköspesispelaajan titteliä kantaneen Raution kotiuttaessa kentän toisen kokeneimpiin kuuluneen Eemeli Paldaniuksen. Liekkö kokemus ollut tässä kohtaa valttia, sillä molempien joukkueiden nuorten pelaajien kohdalla oli havaittavissa pientä alkuhermostusta. Tähän varmasti yhtenä tekijänä kesän ensimmäinen ottelu nykyisin Hielo Stadion Raksilana tunnetulla Suomen suurimmalla pesäpallostadionilla, jonne oli saapunut mukavasti yleisöä seuraamaan joukkueiden otteita. Määrä oli senkin vuoksi hieno, että samaan aikaan naapuripitäjässä pelattiin tiukkaa kamppailua, useiden Lippo-kasvattien mitellessä paremmuudestaan KeKi:n ja Jymyjussien välisessä ottelussa.

Alkujännitys kotijoukkueen osalta laukesi kuitenkin viimeisessä sisävuorossa, missä se rakensi kärjestä palottoman ajolähdön. Ensin kotiutuksessa onnistui Jussi Partanen komealla yhden käden näpäytyksellä. Sen jälkeen mailan varteen astui tällä kaudella hienosti kotiuttajan viittaa harteilleen ottanut Sami-Jukka Korvola, joka löi pallon kakkossaumaan niin kierteisenä, että se yllätti kerralla molemmat Luhtavaaran veljeksistä. Ari Lankinen ja Veeti Venäläinen saivat näin ollen hölkkäillä rauhassa 5–4 jaksovoiton Lipolle.

Lippo-kasvatti Niilas Luukkonen debytoi edustusjoukkueen paidassa viikonlopun otteluissa.

Toisen jakson alku oli lähes toisintoa ensimmäisestä jaksosta. Molempien paras sisäpeliterä oli kateissa ja kolmannen vuoron loppuun asti mentiin nollilla. Vierasjoukkue avasi lopulta juoksuhanat Jonne Luhtavaaran kotiutettua Paldaniuksen ajolähdön viimeisellä maahan suuntautuneella lyönnillä kotijoukkueen räpylävirheen seurauksena. Tästä ylivieskalaiset saivat hengen päälle ja seuraavana superistakin lyöjäjokerikokemusta omaava Rautio näytti, kuinka pallo lähtee, kun se osuu keskelle kuulaa. Kova lyönti kakkospesään painui aina aidalle saakka, Kuulan siirtyessä samalla 0–3 johtoon. Tämän jälkeen kotijoukkueen lukkarina urhoollisesti taistelleelle Korvolalle sattui heikompi hetki, ja neljännen aloittavalle siirryttiin lopulta lukemissa 0–5. Kotijoukkue Lippo ei onnistunut saamaan toisen jakson viimeiseen sisävuoroon enää ensimmäisen jakson tapaista kirivaihdetta, ja näin ollen jakso meni vieraille ansaitusti 1–5 vahvasti kotiuttaneen Jussi Partasen kaunisteltua lukemia.

Kotiutuslyöntikilpailun Lippo aloitti ulkovuorolla ja samalla lautasen ääreen astui yllätysnimi. 15 vuotta omaa vuoroaan lukkarin tontilla odottanut Topi Korhonen sai viimein mahdollisuutensa, ja astelikin lautasen ääreen määrätietoisesti peukalojarrunsa kera. Ensimmäinen ulkovuoro meni vielä alkuinnostuksessa ja ensimmäisestä parista Kuula sai juoksunsa vapaataipaleella. Tämän jälkeen Kuulasta onnistui vain toisessa parissa lyönyt Luhtavaara. Lipon alku ei lupaillut hyvää, mutta kun Jaakko Kemppainen ja Veeti Venäläinen onnistuivat viimeisissä pareissa, eteni kotiutuslyöntikilpailu toiselle kierrokselle. Siinä Kuula onnistui tekemään neljä juoksua kunnarin lyöneen Raution johdolla ja vei kotiutuslyönnit nimiinsä juoksuin 2–6.

Lippo pelaa seuraavan kotiottelunsa 4.6. Kello 18.00 alkavassa ottelussa vastaan asettuu Kouvolan Pallonlyöjät.  Liput ennakkoon edullisemmin 12€ / 10€ https://www.nettilippu.fi/fi/event/oulun-lippo-2024  ja portilta 14 € / 12 €. Kaikille alle 12-vuotiaille Lippo tarjoaa ilmaisen sisäänpääsyn.

Viikko huipentuu perjantaina 7.6. kello 18.00, kun Hielo Stadion Raksilaan saapuu sarjakärjessä tällä hetkellä majaileva Jyväskylän Kiri. Liput ennakkoon edullisemmin 12€ / 10€ https://www.nettilippu.fi/fi/event/oulun-lippo-2024  ja portilta 14 € / 12 €.

Kesän 2024 uutuutena kaikissa kotiotteluissa palvelee Karhu–lyöntipiste, jossa kaikilla halukkailla on mahdollisuus testata ja opetella lyönnin saloja opastetusti. Karhu Pesiksen kanssa yhteistyössä toteutetulla lyöntipisteellä on myös mahdollista testata leikkimielisesti lyönnin kovuutta tutkaamalla sekä testata uusimmat välineuutuudet hankintoja varten. Lyöntipiste sijaitsee katsomon alla, pääkioskin takana oikealla. Tervetuloa!