Lippo luottaa ommiin poikkiin!

Lipon yhteisharjoitukset alkavat syyskuun lopussa.

Matkalla kohti Superpesistä

Oulun Lippo miesten edustusjoukkue pelasi erinomaisen kauden 2023. Kaudella 2024 tavoitteena on jatkaa seuran nousujohteista työtä ja vahvistaa taloudellista sekä urheilullista pohjaa tulevien vuosien pääsarjahaaveita varten. Oulun Lipon tavoitteena on rakentaa kahden seuraavan vuoden aikana joukkueelle realistinen mahdollisuus toteuttaa unelmana oleva nousu, mikäli peliotteet kentällä sen tuottavat.

Haluamme edelleen kehittyä merkittäväksi oululaiseksi liikuttajaksi ja urheiluseuraksi koko Lippoperheenä. Teemme nousujohteista perustyötä seuraavina vuosina, Jimi Heikkinen toteaa. Samaan aikaan joukkueen urheilullinen taso mahdollistaa ykköspesiksen mestaruuden tavoittelun ja sitä kohden yritämme toimintaamme rakentaa. Kaudesta 2025 eteenpäin tavoitteenamme on olla siinä tilanteessa, että nouseminen on mahdollista niin urheilullisesti kuin taloudellisesti, Heikkinen jatkaa.

Oulun Lipon tärkein tehtävä on tarjota oman alueen nuorille mahdollisuus tavoitella unelmiaan ja kehittyä niin hyviksi pelaajiksi kuin kunkin edellytykset mahdollistavat. Näen, että noiden unelmien taso on pääsarjassa menestymisessä ei vain siellä säilymisessä. Tätä tavoitetta kohden jatkan motivoituneena työtäni, pelinjohtaja Riku Tolonen täydentää. Täydennämme pelaajarinkiä syksyn aikana vielä muutamalla omalla juniorilla ja aloitamme joukkueharjoitukset syyskuun lopussa, Tolonen päättää.
Pelaajasopimukset

Tämä kausi meni tutustumiseen ja seuraavat kaksi vuotta ovat kasvun vuosia. Partasen Jussin kanssa teimme uuden 3-vuotisen sopimuksen, joka on voimassa kauden 2026 loppuun. Läpimurtokauden pelanneen Jooseppi Partasen kanssa teimme kauden 2025 loppuun kestävän sopimuksen. Nostamme Lipon junioreista Artturi Niskalan 2 vuoden sopimuksella ryhmään. Lisäksi  nostamme Lippo Junioreista Niko Kjellmanin, Joona Haapasen ja Niilas Luukkosen harjoitusryhmään, pelaajasopimuksista vastannut Immo Rautiainen toteaa.

Keskitytään junioreissa taitojen kehittämiseen enemmän kuin voittamiseen. Sitten annetaan mahdollisuus näyttää kyvyt aikuisissa, Rautiainen kiteyttää pesäpalloilijan polkua.

Veeti Kokko ja Kasperi Salmela eivät jatka Oulun Lipossa.

Minusta on mukava, että Lipossa kasvaneita pelaajia taistelee Superpesisjoukkueiden pelipaikoista. Jonkun niitä pelaajia pitää kasvattaakin, Heikkinen toteaa.

Pelaaja                                 sopimus                  syntymävuosi        kasvattajaseura
1 Jan Hankala                      2024                       1995                      Pattijoen Urheilijat
2 Topi Korhonen                   2024                       1996                      Sotkamon Jymy
3 Jaakko Kemppainen         2024                        1997                     Muhoksen Pallo-Salamat
4 Sami-Jukka Korvola          2024                        1997                     Seinäjoen Maila-Jussit
5 Paavo Kaasila                    2024                        1998                     Oulun Lippo
6 Ari Lankinen                       2024                        1999                     Oulun Lippo
7 Samuli Pohjola                   2025                        1999                     Muhoksen Pallo-Salamat
8 Jussi Partanen                   2026                         2000                    Tyrnävän Tempaus
9 Ville Nurkkala                     2025                         2003                     Pattijoen Urheiljat
10 Veeti Venäläinen               2024                         2004                    Siilinjärven Pesis
11 Jooseppi Partanen           2025                         2004                    Oulun Lippo
12 Santtu Savusalo               2024                         2004                    Oulun Lippo
13 Artturi Niskala                   2025                         2007                    Oulun Lippo

 

Pelinjohto ja valmennus

Riku Tolonen 2024 pelinjohtaja ja päävalmentaja

Immo Rautiainen 2024 2.pelinjohtaja

Marko Ritola 2024 juoksuvalmentaja

Teijo Koivu 2024 fysiikkavalmentaja

Lisätietoja antavat:

Topi Mettovaara +358 50 5476049 / talous
Riku Tolonen puh +358 50 3580813 / joukkue ja urheiluasiat
Jimi Heikkinen +358 40 0957779 / Seurayhteystyö, kumppanuudet sekä muut
sidosryhmät

Linkki Kalevan juttuun https://www.kaleva.fi/kukkaron-nyorit-tiukalla-pitanyt-lippo-panostaa-me/5875160

 

Lippo Juniorit TAUSTAA

Perustettu 2003.
• Olympiakomitean myöntämä tähtiseurastatus.
• Jäseniä n. 400 (Sama määrä n. vs. 2022 – suomen 3. suurin pesäpalloseura).
• 28 joukkuetta PPL:n järjestämissä alue- ja valtakunnallisissa sarjoissa kaudella 2023
(yhteensä 30 edustusjoukkueet mukaan laskettuna).
• Nostona saavutuksia 2023: C-pojat Sm- kulta, C-tytöt Sm- hopea, D-tytöt valtakunnallisen leirin
kilpasarjan hopea.
• Pelikentät: Pesäpallostadion, Niittyaron urheilukeskus, Lintulan urheilualue, Huuhkajapuiston
kenttä.
• Palkattu henkilöstö 2 (lokakuun 2023 alusta neljä työntekijää).
• Valt.kun. nuorisoleirin järjestäjä 2023. Valt.kun suurleirin järjestäjä 2024.
• v. 2023: valmentajia 41, pesiskouluohjaajia 34, joukkueenjohtajia 22, Rahastonhoitajia 21.
• Kilpailu/joukkuetoiminta, harrastetoiminta, pesiskoulutoiminta, pesisliikkaritoiminta, aikuisten
kuntopesiksen sarjatoiminta ja tuomaritoiminta.
• Työllistetään vuosittain yli 60 kesätyöläistä kioski-, ohjaaja-, ja organisaatiotehtäviin.