Jaakko Kemppaisen paluuottelu Lipolle 1-0

Lipon ulkopeli oli kauttaaltaan hyvää koko pelin. Etukenttä teki myös näyttäviä paloja.(kuva Pekka Peura Kaleva Media)

Oulun Lippo lähti kauden toiseen kotipeliin luottavaisin mielin. Kuopiosta saatu taisteluvoitto oli osoitus joukkueen taidoista. Joukkue on harjoittelut kuluneella viikolla myös kaksi kertaa päivässä. Yhden pelin viikkotahti antoi siihen hyvän mahdollisuuden.

Lippo sai myös iloisen uutisen peliin, kun Jaakko Kemppainen palasi kokoonpanoon etukentälle pitkän loukkaantumisen jäljiltä. Peli oli Kemppaisen ensimmäinen tällä kaudella.
Jaakko Kemppainen toi sähköä Lipon ulkopeliin. (kuva Pekka Peura Kaleva Media)

1. jakso

Lippo aloitti pelin terävästi! Pelin ensimmäisessä 1-tilanteessa Jan Hankala
löi läpi 3-luukusta ja Kasperi Salmela toi lukemiksi 1-0.  Hankala itse paloi täpärästi kunnariyrityksellään kolmospesälle. 
 
Seuraavat ottelun juoksut syntyivät kolmannessa vuorossa. 
Ensin Jaakko Kemppainen kotiutti Paavo Kaasilan 2-0 ja heti perään Kasperi Salmelan hidastettu yllätti KPL:n ulkokentän. Juoksun toi Jooseppi Partanen 3-0. Samassa vuorossa Ari Lankinen kotiutti vielä Kasperi Salmelan ja Lippo siirtyi 4-0 johtoon.
 
KPL löi ensimmäisen jakson ainokaisen kolmannen tasoittavalla Julius Haatainen kotiutti Eemeli Laineen 4-1.
 
Neljännessä vuorossa Lippo järjesti lyöntikoulun. Ensin Jussi Partanen samalla lyöntivuorolla kotiutti Kaasilan 5-1 ja heti perään Jooseppi Partasen 6-1. Partasen lyönnit olivat läpi pelin erittäin vaarallisia ja osumat olivat keskellä mailaa.
 
Lippo sinetöi jakson Kokon 7-1 ja Pohjolan 8-1 lyödyillä. Kasperi Salmela toi ensimmäisellä jaksolla kolme juoksua.
 

2. jakso

 
KPL tuli toiselle jaksolle sisuuntuneena. Vieraat rukkasivat lyöntijärjestystään ja  rakensivat nopeasti takatilanteen lyöjäjokerilleen Miika Timoselle, joka kotiutti Aaro Honkasen 0-1. Lippo lyö pelin tasoihin toisessa vuoroparissa. Jussi Partasen lyönti tippui väliin ja kotiin kirmasi Ari Lankinen 1-1. KPL siirtyi johtoon kolmannessa vuorossa lyöjäjokeri Hoteilan lyönnillä 1-2. Lipon sisäpeli takkuili koko toisen jakson.
Kotijoukkueen vaihtolyöntipeli takelti ykköskärjestä ja perättäisiä onnistumisia ei syntynyt.  Jussi Partanen kotiutti viidestä yrityksestään neljä kertaa (4/5) ja oli selkeästi joukkueen sisäpelin parhaimmistoa. Partanen kotiutti veljensä Joosepin 2-2. Lipolle tarjottiin vielä neljännen tasoittavalla mahdollisuus puhtaaseen kolmen pisteen voittoon. Sisäpeli ei kuitenkaan rullannut kolmostilannetta ja toinen jakso tasattiin.

Ottelun onnistujat

Ottelun parhaimmistoa Lipolta olivat neljästi kotiuttanut Jussi Partanen ja useita paloja kotipesään tehnyt Veeti venäläinen.
Myös Kasperi Salmela onnistui sisäpelissään 0+1/3 ja kl 8/11 onnistumisprosentti 73. Hivenen vielä ärhäkkäämpää etenemistä kaivataan kärkietenijältämme niin hyvä tulee. Jooseppi Partanen pelasi myös hyvin sisällä 100 %:n tehoilla kl 4/4 ja tuoden kolme juoksua. Pohjolan lukkaripeli otti jälleen askelia parempaan suuntaan, joskin vieläkin pelin nopeuttamisessa on harjoiteltavaa. Konkari Topi Korhonen hoiti parhaiten pelin toiseksi vaikeinta tilannetta. 1-tilannevaihdot Topilla olivat 5/6 kl.
Artikkelikuva: Pekka Peura Kaleva Media

Pelin kolmostilanteet:

 
Oulun Lippo 17
KPL 14
 
Palkitut Lippo
I Jussi Partanen 
II Veeti Venäläinen
 
KPL
I Eemili Laine
II Leo Gardemeister

SEURAAVA OTTELU

Lipon seuraava kotiottelu on ensi lauantaina 17.6. klo 17. Vastaan saapuu loistavasti sarjansa aloittanut Jyväskylän Lohi. Lohi johtaa tällä hetkellä sarjaa.