Takaisin etusivulle

Jussi Partanen täydentää Lipon joukkueen - ensimmäinen harjoitusottelu lauantaina

6.2.2026

Oululainen pesäpallokansa on kohissut syksyn ja talven ajan mystisestä "jokerikympistä". Lippo on kiinnittänyt lyöjäjokerin rooliin tutun nimen 26-vuotiaan Jussi Partasen palatessa kotiin yhden kauden mittaisella sopimuksella . Viimeisen kolmen kauden aikana Ykköspesiksen kovimpiin kotiuttajiin kuulunut Partanen sijoittui viime kaudella Kannuksen Uran riveissä runkosarjan lyöjätilaston kolmanneksi 56 lyödyllä juoksulla. Lipon paidassa kausilla 2023-2024 erityisesti painavasta kumurastaan tunnettu Partanen löi 47 Ykköspesiksen runkosarjaottelussa yhteensä 2+100 juoksua!

Joukkue on valmis kauteen

Jussi Partasen sopimuksen myötä Lipon joukkue kaudelle 2026 on valmis. Kasassa on 16 sopimuspelaajan rinki, josta osa saa peliaikaa tulevalla kaudella myös Lippo Junioreiden suomensarjajoukkueessa. Viime syksynä hienosti nousukarsinnoissa taistellutta nuorta joukkuetta on vahvistettu erityisesti kokeneilla pelaajilla syksyn ratkaisupelejä ajatellen. Joukkueen tavoite onkin yksiselitteinen: nousu kauden päätteeksi miesten Ykköspesikseen.

Viime kauden tapaan Lipolla on kaksi lukkarin paikalla viihtyvää pelaajaa: Superpesiksessä meritoitunutta Jani Lassilaa haastaa myös polttolinjassa ja etenijä-vaihtajajokerina pelannut nuori Joona Niva. Etukentälle vanha tuttu Paavo Kaasila saa seurakseen uudet vahvistukset Rami Kyllösen, Harri Kolehmaisen ja ulkopelin jokaiselle paikalle soveltuvan Juhani Ojalan. B-juniori-ikäiset Eetu Loponen, Eemil Puumalainen ja Jesse Savusalo tuovat kilpailua polttolinjan pelipaikoista Sami-Jukka Korvolalle, Jonne Luhtavaaralle, Aki Toikalle ja Ojalalle, joilta jokaiselta löytyy kokemusta linjapelaamisesta myös Superpesis-tasolta. Takakentällä viime kesän läpimurtopelaajan Jori Keräsen kanssa vastuuta ovat valmiita jakamaan Kannuksessa Ykköspesistä aiemmin pelannut Aleksi Patrikka, Ojala sekä Jan Hankala, joka nähtäneen kuitenkin ennen kaikkea jokeripaidassa.

Sisäpeliin pelinjohtaja Hirvoselle on tarjolla tasainen ja monipuolinen pelaajamateriaali. Jussi Partasen rooli kotiuttajajokerina on selkeä, mutta muuten oikeastaan koko joukkuetta on mahdollista roolittaa monella tavalla ja pelaajisto mahdollistaa kaksi tasapainoista kärkeä sisäpelissä. Erona viime kauteen joukkueesta löytyy aiempaa enemmän lyöntivoimaa sekä vaihtotilanteisiin että ajoittain takkuilleeseen kotiuttamiseen. Ulkopelin tavoin sisäpelikoostumus tulee varmasti elämään kauden aikana parasta kokoonpanoa hakiessa mutta myös kierrätysmielessä peliajan jakamiseksi ja kuormituksen tasaamiseksi.

Kaudella 2025 vähintään viisi ottelua pelanneista Lipon paidassa eivät ensi kaudella jatka Paavo Hakala, Iiro Kinisjärvi, Niko Kjellman, Ilmari Kustula, Niilas Luukkonen, sekä valmennustehtäviin keskittyvät Ilkka Hirvonen ja Eino Järvelä. Lippo kiittää edellä mainittuja pelaajia panoksestaan seuran hyväksi ja toivottaa menestystä jatkoon!

Oulun Lipon sopimustilanne:

Jan Hankala 2026

Paavo Kaasila 2026

Jori Keränen 2026+(2027)

Luka Kokkonen 2026

Harri Kolehmainen 2026*

Sami-Jukka Korvola 2026

Rami Kyllönen 2026*

Jani Lassila 2026+(2027)*

Eetu Loponen 2026*

Jonne Luhtavaara 2026*

Joona Niva 2026

Juhani Ojala 2026+(2027)*

Jussi Partanen 2026*

Aleksi Patrikka 2026*

Eemil Puumalainen 2026

Jesse Savusalo 2026+(2027)

Aki Toikka 2026*

(*uusi pelaaja)

Pelinjohtaja Ilkka Hirvonen 2026+(2027)

2. pelinjohtaja Sami Parttimaa

Lajivalmentaja Mikko Koski

Fysiikkavalmentaja Eino Järvelä

Harjoituskausi käyntiin Simoa vastaan

Lippo saa harjoituskauden avajaisiksi eteensä kovan tasonmittauksen, kun Simon Kirin Ykköspesis-joukkue saapuu vieraaksi Ouluhalliin lauantaina 7.2. Peli alkaa klo 12. Pääsylipun hinta on 5€/4€, Koko kausi- ja Peruskallio-kausikorteilla tapahtumaan on vapaa pääsy. Tervetuloa seuraamaan vahvistuneen Lipon matkaa heti alusta alkaen!