Tärkeät pisteet piinaavassa helteessä

Viileästä alkukesästä ja heikoista lyöntikeleistä ei ollut tietoakaan lauantaina Iin sinisellä pesäpallokentällä. Paikallispeli keräsi lehtereille 200 katsojaa, jotka saivat todistaa Lipon voittoa jaksoin 0-2 (2-10, 4-5). Selvästä avausjaksosta huolimatta Lippo sai tehdä täyden päivätyön täyteen pistepottiin, sillä toisella jaksolla Iin Urheilijat ei antautunut helpolla.

Lippo otti puhtaan voiton Iissä lauantaina. Kuva: Emma Ruokanen

Ensimmäisellä jaksolla Lippo pääsi heti alkuun karkumatkalle ja lopulta kympit paukkuivat tulostaululla. Tällä kertaa perinteisesti kotiutuspuolella kunnostautuneet Ilmari Kustula ja Eino Järvelä toivat Lipon avausjuoksut Topias Alaspään näpillä ja kokoonpanoon palanneen Sami-Jukka Korvolan keskipompulla. Aukusti Pulkkisen ja Joona Nivan välilyönnit siivittivät vierasjoukkueen 0-4 johtoon ensimmäisen vuoroparin päätteeksi. Ii ei kuitenkaan antanut periksi: Henrik Jaakkola avasi kotijoukkueen juoksutilin päivän ensimmäisellä kakkosrajapuhkaisullaan ja kokenut Iivo Kari kavensi tilanteeksi 2-4 vastustamattomalla kumuralla. Jokeripaitaiset Korvola ja Luka Kokkonen lisäsivät jälleen Lipon johtoa ja muuttivat tilanteeksi 2-6, Korvola löi pallon kolmosluukusta pöpelikköön ja Kokkonen puolestaan upotti lyöntinsä kolmospuolelle väliin. Kolmannen tasoittavalla kovaan lyöntivireeseen äitynyt lukkari Kustula löi toisessa peräkkäisessä pelissä kakkosjatkeelta kunnarin ja yhteensä kolmen juoksun arvoisesti läpi. Korvolan komea keskikumura kotiutti vielä Kustulan ja Lippo sai hienosti kymmenen juoksun rajan rikottua ensimmäisellä jaksolla. Iin sisäpeli ei ollut avausjaksolla terävimmillään, eikä toisaalta Lipon ulkopeli antanut ylimääräistä siimaa kotijoukkueelle. Ensimmäinen jakso sinivalkoisille selvin lukemin 2-10.

Sami-Jukka Korvolan maila oli kuumana lauantaina. Kuva: Emma Ruokanen

Pesäpallo on tunnetusti jaksopeli. Toisen jakson alkuun Ii terävöitti tekemistään. Lippo pääsi ensimmäisen aloittavalla johtoon Järvelän karatessa kotiin Niko Kjellmanin väliin tippuneella kopinnostolla. Erinomaisen pelin kärkenä pelannut Lauri Gröndahl avasi jälleen iiläisten sisäpeliä ja seuranneesta tilanteesta kumurajokeri Kari ja Touko Hanhisalo upottivat vuoron perään pallon kolmospuolelle väliin ja Ii johtoon 2-1. Lipon sisävuorolla Paavo Kaasila toi kakkospesältä lähtien tasoitusjuoksun iiläisten harhaheittorallin seurauksena ja Järvelä kotiutti terävällä välilyönnillään Nivan vieden Lipon jälleen johtoon. Kolmannen aloittavalla Järvelä löi lähes identtisellä lyönnillä Kaasilan kotiin ja vieraat kahden juoksun karkumatkalle. Kotijoukkue antoi kuitenkin tasoittavalla rajun vastauksen, Jaakkola löi toisen kerran kakkosrajasta läpi juoksun arvoisesti ja ykköspalkittu Kari tasoitti jakson tällä kertaa kolmossaumasta. Lippo tarrasi viimeisellä sisävuorollaan kolmeen pisteeseen viimeisellä mahdollisella hetkellä, kahden palon tilanteessa kolme viimeistä lyöjää rakensivat juoksun tyhjästä kentästä. Viimeisenä lyöjänä Topias Alaspää löi viimeisellään vastustamattomasti kolmosjatkeelle ja Luka Kokkonen toi Lipon riemukkaan 4-5 johtojuoksun. Neljännen tasoittavalla Lipon ulkopeli oli rautaa ja joukkue pääsi juhlimaan kolmea pistettä raskaassa helteessä pelatun kamppailun päätteeksi.

Kausi jatkuu ensi viikolla perjantaina 18.7. todellisella herkkupalalla kotikentällä, kun pohjoislohkon kärkijoukkue Muhoksen Pallo-Salamat saapuu Hielo Stadionille. Laittakaahan päivämäärä kalenteriin ylös ja tulkaa kannustamaan Lippo tärkeään voittoon!