Lippo Liikuttaa kumppaniksi
KIINNOSTAAKO LIITTYÄ KUMPPANKSI LIPON KERHOTOIMINTAAN?
PERHE- JA LIIKUNTAKERHO OVAT TARKOITETTU LAPSILLE, JOTKA OVAT KIINNOSTUNEET HARRASTAMAAN MONIPUOLISTA LIIKUNTAA TURVALLISEN AIKUISEN OHJAUKSESSA ILMAN KILPAILULLISIA TAVOITTEITA. PERHEKERHOSSA LASTEN HUOLTAJAT PÄÄSEVÄT MUKAAN LIIKKUMAAN TUNNIN AJAKSI.
Kerhotoiminnan sisältö ei ole yksittäiseen urheilulajiin sitoutuvaa, vaan enemminkin leikkipohjaista liikuntaa. Lapset pääsevät kokeilemaan erilaisia liikuntamuotoja. Kerhojen sisällössä huomioidaan eri-ikäiset osallistujat ja kuunnellaan lasten toiveita.
Seurana haluamme tarjota mahdollisuuden liikunnalliseen toimintaan lapsille, jotka eivät ole mukana urheiluseurassa. Toiminta toteutetaan perhe- (2-5v.) ja liikuntakerhona (6-11v.) kerho-ohjaajien johdolla kerran viikossa.
Perhe- ja liikuntakerho ovat täysin maksuttomia, eikä siihen osallistuminen sido lasta tai huoltajaa. Oulun Lippo kerhojen järjestäjänä sitoutuu siihen, että jokaisella kerhoon tulevalla lapsella on siellä turvallista olla.
Tarjoamme yrityksille ja säätiöille mahdollisuuden tukea Lipon kerhotoimintaa. Tarjoamme teille kolme eri kumppanipakettiavaihtoehtoa.
A) Pääkumppanuus – 5000 euroa
* Yrityksestä tehdään laadukas video. Lähestymiskulma: miksi yritys tukee Lipon kerhotoimintaa?
* 50 kpl vapaalippuja Lipon runkosarjan kotipeleihin kaudella 2023
* Logonäkyvyys kaikissa Lipon liikuntakerhomateriaaleissa (verkkosivut, sosiaalinen media, painettu materiaali)
* Yhteistyö mainitaan kaikissa Lipon kotipeleissä 2023
B) Kumppanuus 3000 euroa
* Oulun Lippo suunnittelee ja toteuttaa yhden kuvapostauksen sekä artikkelin liikuntakerhoyhteistyöstä Lipon ja kumppanin somekanaviin.
* 30 kpl vapaalippuja Lipon runkosarjan kotipeleihin kaudella 2023
* Logonäkyvyys kaikissa Lipon liikuntakerhomateriaaleissa (verkkosivut, sosiaalinen media, painettu materiaali)
* Yhteistyö mainitaan kaikissa Lipon kotipeleissä 2023
C) Menossa mukana – 2000 euroa
* Oulun Lippo suunnittelee ja toteuttaa yhden kuvapostauksen liikuntakerhoyhteistyöstä Lipon ja kumppanin somekanaviin.
* 15 kpl vapaalippuja Lipon runkosarjan kotipeleihin kaudella 2023
* Logonäkyvyys kaikissa Lipon liikuntakerhomateriaaleissa (verkkosivut, sosiaalinen media, painettu materiaali)
* Yhteistyö mainitaan kaikissa Lipon kotipeleissä 2023
Hintoihin lisätään alv. 24 %
Muut huomiot liikuntakerhon kumppanuuksista
* Kumppanuus sopimuksen allekirjoittamisesta on voimassa vuoden (12kk) kerrallaan.
* Maksu suoritetaan allekirjoittamisen jälkeen.
* Oulun Lippo käyttää kumppaneilta saadut kumppanuusmaksut kerhotoiminnan kehittämiseen, materiaalihankintoihin, ohjaajarekrytointeihin, viestintään ja markkinointiin.
* Oulun Lippo raportoi puolivuosittain kumppaneitaan kerhon toiminnasta.