Lippo järjesti juoksujuhlat
Kauden ensimmäinen kotiottelu muodostui Lipon osalta todelliseksi juoksuilotteluksi, kun sinivalkoinen kotijoukkue kaatoi Sotkamon Jymyn kolmosjoukkueen jaksoin 2-0 (12-1, 19-0). Miellyttävässä kevätsäässä pelattua peliä saapui todistamaan mukavat 206 katsojaa. Nuoren vierasjoukkueen ulkokenttä avusti osaltaan Lippoa suuressa juoksumäärässä, mutta myös Lipon lyöntipeli oli monipuoliksta ja laadukasta. Pelinjohtaja Immo Rautiainen oli tyytyväinen myös joukkueen ulkopeliin, joka otti askeleita eteenpäin kauden avauksesta.

Tasoero joukkueiden välillä kävi selväksi jo ottelun ensimmäisessä vuoroparissa. Jymyn jäätyä nollille Lippo tuli tasoittamaan vuoroparia, ja iski kerralla kahdeksan juoksua. Juoksujuhlat aloitti Lipon ykköspalkittu Markus Lehtiniemi kakkosrajapuhkaisulla kahden juoksun arvoisesti. Jokeripaidassa pelannut Eino Järvelä oli lähellä kunnaria toisessa peräkkäisessä pelissä yllättämällä lähellä pelanneen kolmoskoppari Aku Kemppaisen lyönnillään kolmoskulmaan, mutta tällä kertaa Raksilan aidat estivät kunnarijuhlat. Toisessa sisävuorossa Lippo lisäsi taululle vielä neljä juoksua ja lukemiksi 12-0. Edustusjoukkueessa upeasti debytoinut Lipon kakkospalkittu Jesse Savusalo iski vuorossa komean kunnarin kakkospuolelta. Sotkamo sai jakson lopulla ottelun ainoan juoksunsa, kun jokeri Topi Kyllösen hieno kolmospuolen välilyönti kotiutti hyvän pelin pelanneen etukenttäpelaaja Samuli Larisen. Raksilan yleisö antoi onnistumisesta ansaitut aplodit nuorelle vierasjoukkueelle.

Toinen jakso käynnistyi jotakuinkin samalla lailla kuin ensimmäinen. Lippo karkasi jo ensimmäisen aloittavalla omilla hyvillä lyönneillään ja vieraiden ulkokentän avustuksella 7-0 johtoon. Kolmannessa sisävuorossaan Lippo nakutteli hurjat 11 juoksua. Nostetaan tuosta vuorosta esiin Lehtiniemen takaa läpi karannut kumura, joka oli 1+3 juoksun arvoinen. Toisella jaksolla isäntien ulkokenttä sai pidettyä Sotkamon nollilla, vieraat saivat koko pelissä yhteensä vain viisi kolmostilannetta. Jakson aikana koko stadion hiljeni hetkeksi, kun Niko Kjellman ja Jori Keränen törmäsivät kovassa vauhdissa hurjan näköisesti. Pienten huoltotoimenpiteiden jälkeen Kjellman nousi jaloilleen ja jatkoi peliä, mutta jätti kuitenkin vuoronvaihdossa pelin kesken.
Huolimatta isoista eroista tulostaululla annetaan positiivinen maininta nuorelle Jymyn joukkueelle, jonka asenne ei missään vaiheessa notkahtanut. Ottelusta kertyi arvokasta kokemusta jatkoon myös vieraille.
Lipon ykköspalkittu Lehtiniemi keräsi yhteensä 1+7 lyötyä ja 4 tuotua juoksua. Kakkospalkittu Savusalo löi 1+1 ja toi 6 juoksua. Kärkilyöntiprosentti oli molemmilla herroilla hienosti 100. Lipon kausi jatkuu keskiviikkona 28.5. klo 18 Hielo Stadionilla, kun vieraaksi saapuu Iin Urheilijat. Tervetuloa kannustamaan Lippo kolmanteen peräkkäiseen voittoon!