Lipon betoninen ulkopeli nollasi Pattijoen
Lippo pelasi ennen juhannustaukoa jämäkän ja tyylipuhtaan ottelun Pattijoen Urheilijoita vastaan. Kauden parasta ulkopeliä esittänyt Lippo tylsytti Pattijoen sisäpelin totaalisesti ja kotijoukkue onnistui rakentamaan ottelussa vain yhden kolmostilanteen. Ensimmäisellä jaksolla Lippo tehtaili juoksuja jokaisessa sisävuorossaan, mutta toisella jaksolla kuparinen saatiin rikki vasta kolmannessa vuoroparissa. Lipon voitokas alkukausi sai jatkoa ja kolme pistettä lähti ansaitusti kotimatkalle jaksoin 0-2 (0-11, 0-6).

Lippo pääsi heti ottelun alusta kuskin paikalle, kun Pattijoen etenijät eivät päässeet kakkospesää pidemmälle. Tasoittavalla sisävuorollaan Lippo tehtaili kolmostilanteen ja kovassa vireessä oleva Markus Lehtiniemi upotti pallon viimeisellä lyönnillään kolmosjatkeelle. Jatkotilanteesta Ilmari Kustulan vapaa kumura upposi kolmoskopparin eteen ja toiseen vuoropariin lähdettiin 0-2 johdossa. Toinenkin ulkovuoro sujui ryhdikkäästi, mainion ottelun lautaselle pelanneen Joona Nivan johdolla. Tasoittavalla sisävuorollaan Lippo teki tilanteen kakkoskärjestä ja kasvatti johtoaan kahdella upealla näpäytyksellä. Ensin Lehtiniemi kotiutti Eemil Puumalaisen täydellisen mittaisella keskipienellä ja perään Luka Kokkonen väläytti mailataituruuttaan kierteisellä yhden käden koukulla kakkosrajaan. Lippo pyöräytti läpi vielä toisen lyöntikierroksen ja Kokkonen yllätti viimeisenä lyöjänä Pattijoen ulkokentän lyömällä läpi kolmosrajasta. Lippo pelasi johtoasemassa ulkona fiksusti ja Pattijoki ei saanut ensimmäisellä jaksolla yhtään kolmostilannetta. Lippo sen sijaan kurmootti ulkokenttää vielä kahdella kunnarilla. Ensin Sami-Jukka Korvola löi läpi kakkospesän päältä kahden juoksun arvoisesti ja hetken päästä Markus Lehtiniemen painuva kakkosjatkekumura pomppasi kopparin yli kolmen juoksun arvoisesti. Jakso päätettiin selviin 0-11 lukemiin.

Toinen jakso alkoi Lipon kannalta epäonnisesti, kun yhden palon ajolähdön viimeinen syöttö tuomittiin oikeaksi ryhdikkään ottelun tuomaroineen Kai Honkasen toimesta. Pattijoen tasoittavalla sisävuorolla Joona Niva vaikeutti kotijoukkueen nollatilannetta korkeilla tolpillaan sekä ilkeillä syötöillä, joiden ansiosta vaihtolyönnit kohosivat kopiksi. Vierailijoiden sisäpeli ei lähtenyt pyörimään vielä jakson toisessakaan vuoroparissa ja Lippo jäi ilman kolmostilanteita. Vuoroparin kurjin tilanne nähtiin, kun Lehtiniemen kakkosrajakova iskeytyi sieppari Mikael Mykkäsen sisäreiteen. Mykkänen joutui keskeyttämään pelin, mutta kaikkien onneksi pahimmilta vahingoilta taidettiin välttyä. Pattijoki sai omalla sisävuorollaan pelin ainokaisen kolmostilanteen ja ensimmäisen kerran Lipon painetilanteeseen. Yhden palon ajolähtö kuivui kuitenkin hetkessä kasaan, kun lukkari Niva nappasi kääntönäpäyksen kopiksi tehden palot kotipesään ja kolmoselle.
Lipon sisäpeli oli ajautua kolmannessakin vuorossa ahtaalle, kun nollan palon kakkostilanteessa kotijoukkueen etulukijana pelannut Miska Laitila nappasi viimeisen lyönnin kakkossauma laa’an kopiksi. Lippo selvisi tilanteesta kuitenkin säikähdyksellä, kun kahdelta palolta vaikuttaneessa tilanteessa Pattijoki heitti pallon harhaan eikä paloja tuomittu millekään pesälle. Kakkoskärki junaili nopeasti uuden etutilanteen ja aikalisän jälkeen Ilmari Kustula sorvasi upean kääntönäpyn kolmosrajaan. Seuranneesta takatilanteesta Kustula upotti vapaan kumuran toistamiseen kolmoskopparin eteen, siirtäen Lipon 0-1 johtoon. Jatkuneesta tilanteesta illan komeimman saldon kerännyt Lehtiniemi, 1+7 lyötyä, ja Niilas Luukkonen kasvattivat vielä johtoasemaa 0-3. Tämä murensi viimeistään kotijoukkueen haaveet jaksovoitosta ja Lippo sai viimeisellä sisävuorollaan vielä kaunisteltua lukemia Lehtiniemen, Luukkosen ja Eemil Puumalaisen lyönneillä.

Lipon kausi jatkuu juhannuksen jälkeen torstaina 26.6. vierasottelulla Simon Kiriä vastaan. Seuraava kotiottelu pelataan lauantaina 28.6. kello 16.00, kun vieraaksi saapuu Napapiirin Pesis Rovaniemeltä.